keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Assassin's Creed 3: Connor cosplay

Innostus Connoriin alkoi pelattuani Assassin's Creed 3 -peliä toisen cossaajan innoittamana. Aloitin cossin teon Tomahawkista vuoden 2015 lopulla, tarkalleen 2.11.-15. Tavoitteenani oli tehdä mahdollisimman halvalla ja kierrätysmateriaaleista. Joka teon vaiheesta ei ole kuvia, sillä työn hauskuus menee osittain ja osittain siksi, että innostukseltani unohdin monesti. Jatkossa tavoitteenani on ottaa enemmän kuvia niin muistoksi kuin muille opetukseksi.

Kuvia on monta, joten laitoin ne pienempinä, klikkaa kuvia suuremmiksi.


Tomahawk
-materiaalit: pahvi, paperi, liima, akryylimaali, nahka, naru, helmet ja sulka

Ensimmäisenä piirsin paperille Tomahawkin ääriviivat, jolloin näin minkä kokoinen siitä tulisi. Aloitin työn varresta; rullasin sanomalehtiä tiiviiksi rulliksi, teippasin niitä yhteen ja leikkasin kaarevan muodon (so classy). Lopuksi päällystin koko kahvan ohuella pakkaus paperilla ja liimalla.
Seuraavaksi piirsin ja leikkasin metalliosan pahvista ja päällystin samalla ohuella paperilla sekä liimalla. Lopuksi leikkasin varren päähän viillon, johon kiinnitin pahviosan liimalla ja päällystämällä vielä teipillä ja paperilla. Varmistin terän paikallaan pysymisen pahvisilla kaarevilla osilla, jotka kiristin langalla sekä vahvistin liimalla.
Viimeistelynä maalasin koko Tomahawkin akryylimaalilla ja liimasin nahkaosat sekä valmistin sulkakoristeen. Maalasin ensin paperi/pahviosat yksivärisellä ja lopuksi vaalealla mustalla tuomaan ulottuvuutta sekä käytön jälkiä myös nahkaosiin.

------------------------------

Mokkasiinit ja irtovarret
-materiaalit: nahka, lanka, akryylimaali, liima, hakaset ja varrettomat tennarit

Piirsin ensiksi oman jalan äärivivat paperille ja lisäsin siihen varaa kengälle. Kaavat kenkään löysin netistä, joita muokkasin omaan kokooni. Ennen nahkan leikkaamista teippasin paperikaavat yhteen ja testasin, kuinka kaavat toimivat turhan työn välttämiseksi. Leikattuani ja ommeltuani pohjan sekä päällisen valmiiksi, laitoin pohja ja pääliosat verhonipsuilla yhteen ja testasin jalkaan, minkä jälkeen ompelin koneella muutaman kerran kasaan. Tennarit on harsittu muutamasta kohdasta kiinni hölskymisen välttämiseksi. 
Varsien työstämisen aloitin röhnäkankaan (=valkaisematon puuvillakangas) muotoilulla jalan päälle sekä leikkaamalla sen haluttuun muotoon. Hukkapalojen välttämiseksi leikkasin vuodasta kaksi samankokoista kappaletta, jotka olivat lähellä kankaasta leikkaamaani kokoa. Muokkasin varsien muotoa vielä päälläni lopuksi, erityisesti ylätaitteelta ja ennen viimeistelyä leikkasin nilkkojen hapsut.
Varsien kiristämiseksi tein polven alle sekä nilkkaan nahkasta vyörimäiset osat. Polven kohdalla olevissa on hakaskiinnitykset, mutta nilkkoihin en laittanut. Traconin aikana ne kylläkin lähtivät lipettiin, joten Kokkoconiin täytyy tehdä uudet sekä lisätä hakaset myös niihinkin. Varret ovat kiinni erillisiin vyöhön varsien yläreunasta nahkakaitaleilla.
Viimeistelin kenkä- ja varsiosat ruskealla akryylimaalilla saamaan ne näyttämään enemmän käytetyiltä.

------------------------------

Jousi
-materiaalit: putki (kaksi kokoa), spray- ja akryylimaali, nahka, kuminauha, lanka, hamppunaru

Koko asu on tehty lähes kokonaan itse paitsi jousi. Siihen pyysin isältäni apua, sillä hän on rakennusalalla töissä ja on kätevämpi tällaisissa töissä.
Aloitimme valitsemalla putken paksuuden sekä mätsäilemällä jousen pituutta. Jousi on koko pituudelta samaa putkea, keskiosan pito-osa on hieman paksumpaa putkea, joka on liimattu kiinni.
Muoto muoviputkeen on saatu lämpöpuhaltimella taivuttamalla muotoon ja litistämällä päät. Päät on lopuksi veistetty sivuilta kapeammaksi ja koko jousi on hiottu hiomapaperilla, jotta maalitarttuisi paremmin ja ettei kuminauhajousi rikkoontuisi pitken välissä.
Jousi on maalattu kokonaan ensin spraylla, sitten akryylimaalilla paitsi keskiosa, sillä se on päällystetty hamppunarulla. Kiillon poistamiseksi hioin vielä maalia tuomaan siihen enemmän puumaista pintaa.
Viimeistelynä kiinnitin nahkaosat ja hamppunarut sekä piirsin tektiilitussilla punaiset kohdat naruihin.

------------------------------

Vyö
-materiaalit: muovilevy, akryylimaali, nahka, hakaset, kangas ja lanka

Vyön kangasosat on laskostettu ja kiinnitys on kahdella leveällä hakasella. 
Piirsin logon ensin paperille ja jäljensin ääriviivat muovautuvaan muovilevyyn. Hioin kappaletta ennen maalaamista, jotta maali tarttuisi paremmim. Maalasin hopealla akryylimaalilla 5-7 kerrosta, jotta väri oli tarpeeksi tumma. Maalasin kolmiuloittuvuuden mustalla maalilla. Viimeistelin realistisuutta vaalealla mustalla.
Rannekkeen logo on tehty samalla tavalla.

------------------------------

Karhunkynsikaulakoru
-materiaalit: puu, nahkanaru ja akryylimaali

Puun löysin metsätöiden tai myrskyn jäljiltä vanhempieni lähimetsästä. Katkoin puusta kolme saman pituista pätkää, isäni porasi reiät ja aloin veistämään pätkistä ensin littanampia. Halutun paksuuden saatuani piirsin yhteen kynsimäisen muodon ja veistelin sen valmiiksi. Piirsin valmiin muodon kahteen muuhunkin ja veistin nekin ennen kuin lopuksi hioin kaikkien pinnat tasaisiksi.
Seuraavaksi maalasin kynnet valkoisiksi ja annoin kuivua, samalla sekoittaessani rusehtavaa väriä. Maalasin kynnet ruskealla värillä mutten ollut väriin tyytyväinen, joten hioin värin lähes kokonaan pois. Narun päät on solmittu säädettäviksi.
Lopputulos on lähellä todellisuutta mutta saatan jossain vaiheessa yrittää saada värin paremmaksi.

------------------------------

Lopputulos



Kuva otettu sommitteluvaiheessa.

Kuva Traconista paluun jälkeen, joten nilkkaremmit puuttuvat.

Tanssin kevätnäytökset ja Sibeliusfantasia 2017

Tanssikeskuksen "Yhdessä kulkien erilaisin askelin"-kevätnäytös, nykis alkeis
>lisää kuvia näytöksestä tästä.






Feeniks Showdancersien "Pää pilvissä"-kevätnäytös





Sibeliusfantasia




keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Tracon 2016 Tampere talo

Kuukausi vaihtuu jo lokakuuksi ja pian on suuntana Kokkola ja Kokkocon! Ennen sitä voimmekin muistella elokuista Traconia, jossa olin Connor, Assassin's Creed 3:sta. Puvun teosta kerron tarkemmin seuraavassa bloggauksessa. Olimme kaverin kanssa tapahtumassa vain sunnuntaina lauantain sijasta, sillä vaikka menoa suunniteltiin lähes vuosi, onnistuimme varaamaan rannekkeet liian myöhään. Tunnelma oli silti aivan huippu, ettei asiaa edes miettinyt.

 Lähtö oli klo 8 aikoihin ja sitä edelsi parin tunnin valmistelut eli tukanlaitto ja meikkaus sekä osan asun pukeminen. Pienen kaartelun jälkeen autolle löytyi täydellinen paikka lähes Tampere-talon vierestä. Ennen paraatipaikalle tallustelua edelsi molemmilla loppujen asusteiden pukeminen ja järjestely auton vieressä, mikä mahtoi kummastuttaa muutamaa ohikulkijaa. Muutama saattoi kyllä vähän jo ajomatkalla ihmetellä, kun Captain America ajaa autoa Connor kyydissä.

 Kuulin kerran eräältä keskiaikayhdistyksen jäseneltä, että keskiaikamarkkinoilla tuntee kaikkien pukeutujinen olen yhtä perhettä. Sama fiilis tuli myös Traconissa, kun kuka tahansa pystyi puhumaan kenen tahansa kanssa vaikkei muulloin niin tekisikään.

 Cosplay-tapahtumissa näkee monia huolella tehtyjä asuja ja pukeutujien tarvitsee aina valmistautua kuvauspyyntöihin. En vain odottanut joutuvani/pääseväni itse kuvauskohteeksi. Tampere-taloa kiertämisen ja ranneketeltan etsimisen aikana tyttö tuli pyytämään halia ja saada ottaa kuvaa. Myöhemmin samainen tyttö halusi halata vielä toisenkin kerran ja kertoikin aikovansa cossata itsekin Connor'ia. Kannustin vain aloittamaan jostain ja hän kertoikin aloittaneensa Tomahawkin teolla, samaisella aloitin itsekin! Mikä yhteensattuma! Ehkä tapaamme joskus tulevissa tapahtumissa ja voimme ottaa yhteiskuvia ja jutella lisää.

 Eniten tapahtumasta jäi mieleeni kaksi tyttöä ja heidän tarinansa, kuinka toinen heistä oli nähnyt minut joskus tapahtuman alkaessa ja kuinka he olivat kuumeisesti etsineet minua koko päivän. Kuulin vaimeasti kuinka toinen heistä juoksi minua kiinni ja tarttui olkapäästä, kun he viimein löysivät minut. Toinen heistä oli niin iloinen viimein tavatessamme, että tärisi ja naureskeli. Molemmat olivat edellisenä päivänä pukeutuneet samaisen Assassin's Creed-pelisarjan hahmoista Edwardiksi ja Connoriksi. Totesivat vaihtaneensa sunnuntaille toisenlaiset, koska ajattelivat ettei sunnuntaina ketään AC:läistä tulisi kuitenkaan. Tapaamisesta innostuneina hekin kyselivät, jos olen jossain toisessakin tapahtumassa samaisella asulla niin voisi järjestää jonkinlaisen miitinkin.

Monia muitakin pysähtyi meitä kuvaamaan yhdessä ja erikseen, mikä oli kyllä coolia. Muutama otti videotakin omiin bloggauksiinsa.

Ensi vuonna viisaampina täytyy olla nopeampi ja samalla ottaa rannekkeet koko viikonlopulle, sillä tunnelma oli niin upea, että sen on pakko kokea alusta alkaen.

copyright Aniki.fi/Terjo Peltola

Kotona iskä otti meistä vielä kuvia. Niin harvoin tätä tekee, että kannattaa ottaa kaikki ilo irti.


Captain America ja Connor "Ratonhnhaké:ton" Kenway; two Americans

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Syyskuun kuulumiset

Hei pitkästä aikaa kaikille. Työ- ja harrastuskiireitteni vuoksi viimeisin blogikirjoitukseni on tammikuulta, jolloin aloitin työt Hämeenlinnan Keskiaikayhdistyksellä puvustonhoitajana sekä autokoulun.
 Puvustonhoitajan työ on ollut vaihtelevaa; pukujen korjausta, uusien asusteiden tekoa, puvuston mallikuvauksien vaatetusta sekä vuokraajien ja talkoolaisten palvelua. Suurimmat kiireet alkoivat kuukautta enne markkinoita, jotka olivat 19.-21.8. Hämeen linnan edustalla linnanpuistossa. Kokotyöporukka oli parhaimmillaan/pahimmillaan 24/7 paikan päällä, jotta kaikki toimisi mahdollisimman sujuvasti.

 Matkani kohti ajokorttia alkoi jännityksen ja innon sekaisissa mielissä. Ensimmäinen ajotuntini oli viikon sisällä ensimmäisestä teoriatunnista mikä oli hullua omasta mielestäni, sillä ensimmäiseksi tunniksini sattui liikenteen etuajo-oikeudet. Teoriat pystyi aloittamaan siis mistä kohtaa tahansa mutta loogisinta olisi ollut käydä autonkäynnistäminen ym oleellista eikä vasta myöhemmin. Lyhyesti kerrottuna; ajo-open vaihto loppuvaiheessa, sain kortin ja vielä viimeinen vaihe menemättä.
Copyright Jaakko Mäkelä / insta: @j.duktig

 Harrastuksien saralla on ollut kahdet kevät näytökset, Tracon ja Sibeliusfantasia, joista kerron vielä erillisissä bloggauksissa ;)

 Tähän loppuun haluan vielä ilmoittaa suurehkosta muutoksesta koskien erityisesti koiranvaatetilauksia. Hoidan tilauksia oikeastaan ainoastaan enään kotoani käsin eli mittatilaukset hoidetaan kotonani väärien mittauksien välttämiseksi. Toiseksi, olen vähentänyt blogistani koiranvaate malleja esimerksiksi en valmista enään haalareita niiden ajan viemisen vuoksi. Mallistossani on edelleen lahkeettomat ja monelle säädettävissä olevat manttelit sekä trikoopaidat.

Yritän muutoksen myötä saada kirjoitettua vähän useammin tänne mistä tähänkin asti; ompeluista ja harrastuksistani. Suurimpana tavoitteenani on saada enemmän aikaa itselleni ja leikkiä Lillin kanssa, mitä en ole ehtinyt töitäni tekemään juuri laisinkaan.

Syysterveisin, Laura ja Lilli

torstai 14. tammikuuta 2016

Uusi vuosi ja uudet suunnitelmat!

Tanssi- ja liinkuntakeskuksen joulunäytös "Runon säkeitä"


Vuoden vaihde on tuonut paljon tapahtumia tullessaan ja pää onkin hieman pyörällään uudesta tilanteesta. Pakkaset päättivät viimein tulla Suomeenkin ja sähköposti on kilahdellut lähes joka päivä :D Ihana päästä taas tekemään karvakorville takkeja ja haalareita.

 Elämää mullistavimpana tapahtumana koen sen, että aloitin autokoulun viime maanantaina (11.1.). Minä! Joka sanoin etten koskaan hanki korttia, kun jaloilla ja pyörälläkin pääsee :D Ensimmäisellä tunnilla mikään ei tuntunut jäävän päähän laisinkaan. Päässäkin biisi rallatti puheen päälle välillä. Keskittyminen onneksi siitä hieman parantunut kun toisella tunnilla kävi ja ymmärsi kuinka nettiteoriasivusto toimii. Perjantaina onkin sitten ensimmäinen ajotunti, mitähän se tuo tullessaan?;D

 Kolmantena iloisena asiana elämään ilmoitankin aloittavani ensi maanantaina 18.1. (sopivasti nimipäivänä :D) työt puvustonhoitajana Keski-aika yhdistyksellä. Tämä tietenkin vaikuttaa omien ompelutoiden tekemiseen eli teen niitä iltaisin ja viikonloppuisin ainoastaan.


Toivotamme Lillin kanssa hyvää tammikuuta sekä alkanutta vuotta 2016!

<3 Laura